Maanantain parhaat – mikä tekee mut nyt iloiseksi?

Jes hei, ihanaa maanantaita kaikille! Miten teillä on viikko lähtenyt käyntiin? Ajattelin, että viikon voisi aloittaa kevyesti maanantain kysymyksiä -postauksella. Yleensä maanantait eivät ole minun lempparipäiviä, mutta kannattaa aina pysyä positiivisena, niin maanantaista tulee varppina hyvä päivä. Tänään meinaan pääsen juoksemaan koiran kanssa, joka tuntuu aivan varmasti kivalta pitkästä aikaa ja huomenna on vapaapäivä, joten alkuviikko vaikuttaa tosi kivalta.

Mitä tein viikonloppuna?

Tämähän viikonloppu meni täysin rentoillessa, joka kyllä tuli täysin tarpeeseen. Nukuin paljon, kävin treenaamassa, rentouduin saunassa sekä nautiskelin hyvästä ruoasta ja seurasta. Voi vitsit, oli niin rentoa, että nyt jaksaa painaa töitä. Sunnuntaina oli tarkoitus tehdä ihan superkivan treenin blogipostaus, mutta kannettavani kävi niin hitaalla, että oli pakko sammuttaa koko kone. Yhden nettiselaimen avaus kesti niin kauan, että hermo meinasi mennä, heh. No tottakai olin unohtanut salasanat (ups!) ja kun pääsin vihdoin sisälle koneelle, niin oli kello jo lähemmäs puoli kymmentä ja nukkumatti kutsui. Ääh! Joskus se aika vaan menee ja suunnitelmat muuttuu.

Sunnuntaina kävimme myös brasilialaisen jujutsun SM-kisoissa Pasilassa, joita oli kyllä mielenkiintoista seurata ja jännnitin ihan hirveästi, kun kisaamassa oli tuttuja. Mitään hinkua kisaamisen suhteen ei ainakaan vielä tullut, sillä taso oli ihan mieletön, huh huh! Kävimme myös syömässä pizzat, jotka olivat sen verran rasvaiset, että olin kylläinen vielä nukkumaan mennessä. Tänään on myös maha kourinut niin paljon, että onneksi sitä ei tule pizzaa syötyä kovin usein.

Mitä havittelen tällä hetkellä? 

Siis olen saanut päähäni, että tarvitsen mustat vinyylihousut. Jes, kyllä vaan. Ne vaan jotenkin miellyttävät omaa silmääni ja google on käynyt kuumana, kun olen niitä etsinyt, heh. Myös uudet nahkahousut ovat ostoslistalla, sillä vanhat ja ihan parhaimmat tekonahkahousut ovat menossa rikki. Voi buu! Hyvistä housuista saa vinkata. Lisäksi olen pitkään kuolannut jo Niken Pro Hyperwarm -mallistoa ja näistä ihanan värisistä treenihousuista. Aah, ne on niin ihanat ja pitäisi olla lämpimät kylmällä säällä. Just passelit tällaiselle vilukissalle, joten ehkä pitää laittaa ostoskoriin, hihi!

Olen myös katsonut asuntoja, vaikka asunnon osto ei ole ihan ajankohtainen tällä hetkellä. Asuntojen katselu on vaan kivaa puuhaa, jota teen ympäri vuoden. Ja onhan niitä ihan hyvä selailla ja saada ajatusta siitä, mitä myynnissä oikein on sekä missä hintatasossa asuntojen hinnat tällä hetkellä liikkuu. 

 

Millä tuulella olen tänään ja millä fiiliksellä otan uuden viikon vastaan?

Olin aamulla ihan tosi väsynyt, mutta nousin sängystä ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen heti herätyskellon soidessa, ja siis on vielä maanantai. Hyvä minä! Normaalisti torkutan ainakin 15 minuuttia joka arkiaamu ja se on kyllä yksi mun pahoista tavoista ehdottomasti. Pyrin nukkumaan yleensä noin kahdeksan tuntia yössä, mutta käytännössä se ei ihan aina arkisin onnistu melkein koskaan, sillä kirjoitan blogia sekä teen valmennustyöt iltaisin ja silloin illat voi venyä aika pitkään.

Uuden viikon aloituksesta fiilis on hyvä, sillä tällä viikolla on kivoja treenejä tiedossa, bloggaajien vaikuttajailta sekä FitFashionin kuvaukset. Jänniä juttuja on tällä viikolla tulossa ja sekin vielä, että saan viettää poikaystäväni kanssa aikaa keskiviikkoon asti. Normaalisti näemme vain viikonloppuisin etäsuhteen vuoksi, jonka takia tämä viikko tuntuu ihan luksukselta ♥ Onko joku muu etäsuhteessa ja mitkä fiiliksenne ovat siitä?

Mitä sarjoja seuraan tällä hetkellä telkkarista?

Ihan hirveästi ei tule telkkaria katsottua reaaliaikaisesti ja ei muutenkaan kovin paljon, mutta muun muassa Katsomon tai Ruutu.fi -palvelut ovat ihan ehdoton omassa arjessani. Yleltä tuleva Silta -sarja on niin mielettömän hyvä, että olen ihan koukussa. Katson tällä hetkellä kolmoskautta ja ilmeisesti neljännen pitäisi alkaa tammikuussa? Myös tällä hetkellä katson Arman ja Suomen rikosmysteereitä, jota suosittelen myös katsomaan. Olen niin utelias, että erilaisten rikosmysteerien selvittäminen on ihan älyttömän koukuttavaa katsoa. Nämä kaksi sarjaa katson joka viikko, mutta pääasiassa jos aikaa on, niin Netflix pauhaa taustalla. Aloitin kipeänä ollessa Breaking Bad -sarjan, jota on kehuttu niin paljon, että pakkohan se oli aloittaa. Vielä sarjassa ei ole tapahtunut mitään niin erikoista, mutta se kuulemma paranee. Onko totta?

Mitä shoppailin viimeksi?

Jos ruokaa ei lasketa mukaan, niin ostin Wilfan mehupuristimen, jota odotan kuin kuuta nousevaa. Tämä mehupuristin on ollut ostoslistalla jo liian kauan ja nyt flunssan jälkeen päätin (muistin) sen vihdoin ostaa. Nyt saan kotitekoista sitruuna-inkiväärimehua, joka kyllä vie kaikki flunssapöpöt pois. Jos teillä on joitain ihania itsetehdyn mehun reseptejä, niin jaa ihmeessä. Otan kaikki vinkit vastaan, sillä tällä viikolla mehupuristin tulee olemaan kovassa käytössä, heh. Miten treenaan tällä viikolla?

Tosiaan, tänään menen pitkästä aikaa juoksemaan ja teen jonkinlaisen intervalli/pyramidi -harjoitteen, sillä koen ne tosi kivana ja tehokkaana. Aamut alkaa parhaiten pienellä happihyppelyllä, joten ajattelin tehdä pitkän reippaan kävelylenkin aamulla. Yksin sitä harvemmin tulee lähdettyä ihan vain kävelemään, mutta kun on koira seurana, niin voisin kävellä vaikka kuinka pitkän lenkin. Kävely on vain jollain tavalla niin ihanan rentouttavaa ja samalla voi kerätä omia ajatuksia sekä silloin yleensä mieleeni putkahtelee kaikenlaisia ideoita blogiin liittyen. Tämän viikon saldo tulee olemaan lliikunnan osalta tehokas, sillä vihdoin on sellainen viikko, että ehdin kunnolla treenaamaan:

1 juoksulenkki

2 – 3 BJJ treeniä

2 kuntosalitreeniä

Mikä villitys on tällä hetkellä meneillään?

Olen sellainen, että voin syödä samaa ruokaa monta päivää putkeen, jos vaan ruoka on hyvää. Esimerkiksi tällä hetkellä villityksenä on luumu-rusinamehukeitto, joka on taivaallista puuron kanssa. Voisko tätä mehukeittoa olla myynnissä aina? Toisena hyvänä kakkosena tulee uuniporkkanat ja perunat, jossa on paljon grillimaustetta päällä. Voi nam! 

Taivaallisten uuniperunoiden ja porkkanoiden resepti: 

♦ Laita uuni 220 asteeseen, pese perunat ja leikkaa ne kuorineen lohkoiksi. Kuori porkkanat ja leikkaa porkkanat puoliksi, niin että ne saavat olla suht isoja. 

♦ Heitä porkkanat ja perunat uunipellille ja laita niihin hieman öljyä, suolaa sekä grillimaustetta. Pyöritä perunat ja porkkanat kunnolla seoksessa ja ripottele päälle vielä sormisuolaa. Suolaa saa olla kunnolla, mutta laita oman maun kuitenkin.

♦ Laita porkkanat ja perunat uuniin ja anna olla uunissa n. 35 minuuttia. 

Ja voila, valmis! Näin helppo resepti, mutta maku on taivaallinen ja tällä hetkellä mun ihan suurin lemppariruoka. Ketsuppi tietty kruunaa vielä päällä!

Kuvat ja editointi: Anna Nääppä

Hei, oikein paljon tsemppiä uuteen viikkoon! Ja pysy kuulolla, sillä tällä viikolla on tulossa kaksi hyvää treenivinkkiä blogiin! Wuhuu!

Essi

 

LUE MYÖS:

PERJANTAIN KYSYMYKSIÄ!

PAREMPAA OLOA -BLOGI: 

KUIVAN IHON PELASTAJAT

 

SEURAATHAN JO MINUA?

 INSTAGRAM // FACEBOOK // BLOGLOVIN

Vinkkejä talvivarusteisiin

Näin syksyisin ja talvisin tutkin aina vaatekaappini ja varmistan, että sieltä löytyy vielä edellisvuodelta ehjiä ja kunnollisia lämpimiä vaatteita, joiden kanssa on kiva sitten ulkoilla. Vitsit kuinka värit tuovat kivasti energiaa muutenkin pimeään vuodenaikaan, mutta silti sitä tulee usein ostettua mustaa vaatetta. Tänä vuonna päätin piristää itseäni ja ostaa väriä vaatekaappiin ulkovaatteidenkin osalta ja alle listasin omat suosikkini tällä hetkellä sekä joita itse käytän ahkerasti ulkona treenatessa tai kävellessä. 

1. Trikoot 2. Aluspaita 3. Legginsit 4. Juoksutrikoot 5. Pipo 6. Takki 7. Kengät 8. Säärystimet

Olen ehdottomasti kerrospukeutuja ja sillä vain siten pysyn hyvin lämpimänä pitkillä kävely -tai juoksulenkeillä. Käytän lämpimiä huppareita, pipoa sekä kunnon talvitakkia heti kun hieman syksyllä kylmät ilmat saapuvat, sillä olen niin vilukissa. Paljon kerrastoja ja muutenkin lämpimät vaatteet ovat ulkoillessa niin paljon mukavammat kuin se, että koko ajan palelee. Mieluummin laitan kunnolla päälle ja hikoilen vähäsen, kun tärisen kylmästä. Panostan talvitakkiin, kerrastoon sekä talvijuoksutrikoihin tai kuorihousuihin, joiden kanssa pakkasella käveleminen, juokseminen tai treenaaminen ei tunnu yhtään pahalta. Juoksulenkkiin valitsen yleensä kevyen juoksutakin ja alle laitan kerraston tai kaksikin, jos ihan hurjasti nyt sattuu olemaan pakkasta, mutta liian paksua takkia en kuitenkaan juoksulenkille lähtiessä pue päälle. Myös hyvät ja lämpimät kengät sekä fleecet ovat suosikkini syksyisin ja talvisin, sillä ne pitävät lämpimänä säässä kuin säässä. 

1. Kuorihousut 2. Pipo 3. Fleece 4. Huppari 5. Takki (vastaava)

6. Juoksutakki 7. Ulkoiluhousut 8. Pipo ja hanskat 9. Legginsit 10. Kengät

Noilla vaatteilla ja varusteilla pärjää isommassakin myrskyssä sekä kylmässä pakkasessa, kun vaan kunnolla muistaa kerrospukeutua. Itse ajattelin panostaa vielä säärystimiin, sillä ne ovat kätevät missä tahansa ulkotreeneissä ja ne ovat vaan niin suloisen värisetkin. 

Kävin ostamassa sitruuna-inkiväärijuomaa, sillä tänne suunnalle on flunssa tullut. Nyt pitää vaan levätä (shoppailla ulkovaatteita netistä) ja yrittää saada tauti pois! Tsemppiä uuteen viikkoon ja kertokaa ihmeessä, että mitkä ovat teidän TOP5 ulkoiluvarusteet.

Essi

 

LUE MYÖS: 

Vinkkejä treenipukeutumiseen

Kurkkaa vinkit nettishoppailuun

 

SEURAATHAN JO MINUA?

 INSTAGRAM // FACEBOOK // BLOGLOVIN

7 x YouTube-kanavat, joita seuraan!

Kuvat ja editointi: Anna Nääppä

Olen aika kauan ollut YouTuben videoiden suurkuluttaja ja mun mielestä on aivan hienoa miten myös vloggaaminen on alkanut yleistyä, tai että kuinka paljon erilaisia videoita tai tubettajia ylipäätään nykyään löytyy. Usein YouTubesta yleensä löytyy vastaus kaikkeen, heh! Itse olen aiemmin katsonut pääasiassa YouTubesta meikki -ja kauneusvideoita, ja silloin tulikin kylppäriin hamstrattua kaikenlaista purkkia ja purnukkaa. Oli pakko testata heti, jos jokin uusi primer oli testattu hyväksi, heh! Kenelle on käynyt samoin?

Usein katson myös erilaisia arvosteluja esimerkiksi farkkumerkistä tai treenivaatteista. Tämäkin on kätevää, sillä sen vuoksi ostopäätös on voinut vahvistua ja saanut hyvät speksit siitä kyseisestä vaatteesta/tuotteesta. Viimeksi juuri katsoin GRLFRND -farkkujen arvosteluja, joita tällä hetkellä kuolaan. Tänäpäivänä avaan joka päivä kyllä YouTuben, mutta tykkään enemmän katsoa vlog -tyyppisiä videoita, kuin enää esimerkiksi täysin kauneuteen liittyviä videoita. Saatan katsoa joka päivä edes hetken jotain, niin saan laitettua aivot narikkaan ja hieman omaa aikaa töiden ohella. Alla löytyvät tämän hetkiset lempparini, joita nyt just eniten seuraan.

 

Jon Olsson

Jos ette ole vielä katsoneet Jon Olssonin videoita, niin suosittelen ehdottomasti. Videot ovat super hienosti tehty ja niistä huokuu elämän into sekä Jonin videot ainakin itselle antavat inspiraatiota ja motivaatiota jaksaa omien unelmien jahtaamista. Hänen tyttöystävänsä Janni Delerin videoita myös seuraan aktiivisesti, kuin myös hänen ihanan fiiliksen blogia. Suuri suositus siis Jon Olssonin videoille. Varoitus: videoiden katselu voi aiheuttaa matkakuumetta.

Ashley Brooke

Tykkään New Yorkissa asuvan Ashley Brooken videoista, varsinkin vlogeista, sillä jollain tavalla hän ja hänen poikaystävänsä jaksaa aina naurattaa. Videoista saa myös hyviä vinkkejä kasvisruokailuun sekä muuten vaan hän on niin symppis, että palaan aina uudestaan hänen YouTube -sivuilleen.

Lydia Elise Millen

Lydia Elise Millen on englantilainen vloggaaja ja bloggaaja, joka on saanut valtavasti seuraajia vlogeilleen, enkä ihmettele. Hänen vlogit on jollain tavalla niin ihanan aitoja ja koska hän on niin jalat maassa oleva, niin sen vuoksi tykkään katsoa hänen videoitaan. Myös ihanat vaatteet ja asusteet loistavat videoissa, joista saa omaan pukeutumiseen joskus ideoita.

Natacha Oceane

Natachan YouTube -kanavan löysin jokin aika sitten ja jäin suorastaan heti koukkuun. Katsoin useamman videon siltä istumalta. Vlogeissa näkyy paljon ihania ja terveellisiä reseptejä sekä vinkkejä treeniin ja hyvinvointiin. Näistä videoista saa varmasti motivaatiota treenaukseen ja kokeilemaan erilaisia reseptejä.

Sammy Robinson

Voi vitsit, tämän kaunottaren videot ovat jollain tavalla niin kivoja. Katson paljon hänen meikkitutoriaaleja sekä eri vaatemerkkien arvosteluja, mutta myös vlogeja. Olen hänen videoiden ansiosta löytänyt uuden vaatemerkin nimeltä White Fox Boutiquen, jolla on aivan ihania vaatteita, ja jotka vielä istuvat tähän 152 senttiseen runkoon, heh!

Brittany Dawn Fitness

Katson Brittanyn videoita, sillä itsekin noudatan pätkäpaastoa ja sen vuoksi hänen vlogejaan on kiva seurata. Itse tykkään eniten What I Eat In A Day -videoista, josta saa kivoja vinkkejä omaan ja tylsään ruokailuun. Hänellä on rento asenne ruokailuihin ja treenaukseen, joka mun mielestä on hyvä asia.

Angelica Blick

Voi että, Angelican vlogit ovat myös sellaisia, joita paljon katson, mutta saan niiden vuoksi myös matkakuumetta, heh! Seuraan lisäksi hänen blogiaan, joka on yksi ihan lempparini. Hänellä on niin upea tyyli ja näyttää aina niin ihanan freesiltä. Koska hänen videot ovat aina niin iloisia, niin sen vuoksi tykkään niistä. Iloisuus tarttuu hei!

Löytyikö listalta jo teille entuudestaan tuttuja YouTube -kanavia?

 

Nyt ei muuta kuin evästä syliin ja YouTube tulille. Kertokaa myös omat suosikki YouTube -kanavat, sharing is caring! 🙂

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

Essi

 

 

LUE MYÖS:

Jokapäiväiset koruni

Haluatko voimaa alakroppaan?

 

SEURAATHAN JO MINUA?

 INSTAGRAM // FACEBOOK // BLOGLOVIN