The Blog Awards finalistit! Ketkä on omat suosikkini?

the-blog-awards-2017

 

Mä olin ihan innoissani, kun tämän vuoden Blog Awardsin finalistit julkaistiin ja kävin heti katsomassa, että löytyykö sieltä joitain blogeja, mitä itse seuraan. Mun mielestä tämän tyyppiset osoitukset blogimaailmassa ovat ihan superkiva juttu, ja antaa päätösvaltaa myös lukijoille sekä kiitosta bloggareille. Kun viime vuonna oman blogin aloitin, tiesin että se tulee työllistämään aika paljon, sillä en todellakaan ajatellut että tämä olisi millään tavalla helppoa, päinvastoin. Iso hattu nousee kyllä niille, jotka pystyvät päivittämään blogia useasti viikon aikana ja joiden materiaali blogissa sekä aiheet ovat silkkaa timanttia. Eli mielestäni ne, jotka äänestyksessä ovat mukana, ovat ehdottomasti paikkansa ansainneet.

Äänestyksessä on mukana muutamia omia suosikkejani ja ajattelin jakaa ne myös teidän kanssa. Omat suosikkini ovat blogeja, sillä olen todella huono seuraamaan suomalaisia youtube -videoita, mutta mun mielestä on hienoa, että myös tubettajia listalla on. Oletteko te ehtineet katsoa, että löytyykö listalta omia suosikkejanne? Itse seuraan aika lailla blogeja, jotka ovat suuntautuneet liikuntaan, terveyteen ja hyvinvointiin, mutta myös lifestyle -blogit ja jotkut satunnaiset muotiblogitkin kyllä saavat tämän likan sivuilleen. 

 

the-blog-awards-2017

 

Alexa Dagmar

Ei varmaan mikään yllätys sinäänsä, että hän löytyy listalta, mutta on ihan syystä siellä. Olen jo vuosia lukenut Alexan ihanan kaunista ja inspiroivaa blogia. Myös ihmisenä olen saanut kuvan (blogin kautta ) hänen olevan hyvin jalat maassa -tyyppi. Ja siis ne ihanat vaatteet, kengät sekä asusteet, joita Alexa omistaa, saa kyllä välillä kuolan valumaan. Pidän myös siitä, että oman työnsä ohella hän pystyy tuottamaan blogiinsa ihan uskomatonta materiaalia, ja vieläpä niin useasti. Hän on esimerkki siitä, miten kovalla työllä saa aikaan omia unelmia. Alexan blogi on ehdottomasti yksi suosikkini.

 

Lihastohtori

Tämä blogi on ihan syystä listalla ja sitä lukevat kyllä tietävät miksi. Blogissa on pitkiä kirjoituksia erittäin hyvistä aiheista ja paneuduttu kunnolla aiheeseen kuin aiheeseen. Ja se mikä lihastohtorin blogissa lukee, on silkkaa faktaa. Tämä blogi on sellainen, jonne ei mennä ihan nopeasti vaan lukemaan uusimpia kirjoituksia, vaan siihen ainakin itse tarvitsen aina sen oman pienen hetken. Postaustahti ei ole kovin nopea, mutta ei se hänen blogissaan tarvitsekaan olla. Kun kirjoitukset ovat pitkiä ja asioita on kunnolla tutkittu, sekä kirjoituksille sekä väitteille on jaettu myös erilaisia tutkimustuloksia, on ihan hyvä antaakin niille kirjoituksille se oma aikansa. 

 

Viimeistä murua myöten

Siis todella harvoin seuraan mitä ruoka-aiheisia blogeja, mutta törmäsin Saaran blogiin instagramissa. Otin itse kokeiluun hänen mustapapupihvien reseptin (mielettömiä pihvejä tuli) ja kun samalla selailin blogia, niin tuli hirveä himo kokeilla muitakin ihania reseptejä – se on niin mun to do -listalla. Blogin ilme, kuvat, asettelut ja kokonaisuudessaan itse blogi saavat suuret pisteet multa. Blogi on jotenkin niin kiva, että ihan sydän pysähtyy hetkeksi, heh! Ja kuinka helppoa sieltä on löytää itselle sopivia reseptejä, käykää siis oikeesti katsomassa. Koska olen muutenkin syönyt enemmän kasvisruokaa (siis lisää erillisessä postauksessa), on tämän blogin hyvät reseptit varsin tervetulleita kokeiluun.

 

 

Eevsku

No ylläri pylläri, että Eevskun blogi löytyy omalta listalta ja varmaan aika monen muunkin. Eevskun blogi on sellainen, jossa vierailen silloin tällöin, mutta en niin aktiivisesti kuitenkaan. Tykkään siitä, että hän useasti blogin loppupuolella kiteyttää blogin kirjoituksen lyhyisiin lauseisiin, jotka itse aina luen. Muuten välttämättä ei ole aikaa niin sanasta sanaan koko kirjoitusta lukea, vaikka hyviä kirjoituksia hän kirjoittaakin ja oikeasti näkee vaivaa niiden eteen. Myös blogin kautta minulla on sellainen fiilis, että hän on superkiva ihminen ja kunnon energiapakkaus. Olisi joskus kiva tavata hänet ihan oikeassa elämässä. 

 

Pupulandia

Luen aika harvoin Jenni Rotosen Pupulandia -blogia, mutta se kyllä kuitenkin kuuluu suosikkeihini. Hänellä on ihan mielettömiä kuvia ja kivoja kirjoituksia. Aiheet vaihtelevat meikeistä muotiin ja osuu sopivasti kategoriaan, mitä blogeja itse tykkään lukea. Blogin kirjoitukset ovat juuri sopivan pituisia ja jaksan ne kokonaan lukea, joka on suuri plussa. Itse tykkään, että yhdessä postauksessa voi olla paljonkin kuvia, varsinkin jos ne ovat vieläpä tosi hienoja ja Pupulandia -blogissa kuvia on kyllä riittävästi. Blogin asettelu on silmää miellyttävä ja kaikin puolin muutenkin hyvän fiiliksen blogi.

Myönnän, että joskus jopa selaan vain blogeja kuvien vuoksi, enkä itse kirjoituksen. Tekeekö joku samoin?

 

 

NUDE 

Nuden blogia olen seurannut jo vuosia ja aina jaksan ihastella hänen tekemiään meikkejä sekä kampauksia, joita en todellakaan itse osaa. Miten jonkun letin teko voi olla niin vaikeaa, kysyn vaan? Hänen blogissaan on myös hyviä vinkkejä meikeistä ja muutenkin kosmetiikkaan liittyen. Olen joskus Nuden -blogin ansiosta löytänyt hyviä tuotteita omaan meikkipussiini ja yleensä haluan aina koittaa hänen hehkuttamiaan tuotteita, heh. Ehdottomasti tämä on blogi, jossa vierailen aika useasti ja saatan lukea montakin kirjoitusta kerralla. 

 

Piia Pajunen

Piia Pajusen blogia lukee jo varmaan aikas moni immeinen. Onhan Piian blogi nyt oikeasti tosi kiva ja erittäin hyviä kirjoituksiakin sieltä löytyy. Joskus vaan kirjoitustapa ei ihan iske ja joskus se voi jopa ärsyttääkin, mutta seuraavana päivänä voin taas hyvin naureskella hyvin kirjoitetuille jutuille ja vitsikkäille lauseille. En yhtään ihmettele, miksi hänen blogiaan luetaan niin paljon, ja tämä blogi ansaitsee ehdottomasti paikkansa finaalissa. Myös postaustahti on uskomaton ja kun niihin kirjoituksiin on vieläpä käytetty aikaa, niin tosi upeaa työtä. 

 

STELLA HARASEK

Itseasiassa tämä Stella Harasekin blogi on ihan uusi tuttavuus ja se sai heti paikan listaltani. Kuten jo myönsin, että välillä katson blogeista vain kuvia ja tämän blogin kuvat ovat todella kivoja. Toki kirjoituksetkin ovat sen pituiset, että jaksan ne lukea. Tykkään itse myös mustavalkoisista kuvista, joita blogistakin löytyy silloin tällöin, iso plussa sille. Stellan blogissa on vain sitä jotain, joka saa mulle hyvän fiiliksen ja hänen asukuvia on kiva katsoa ja saada omiin asuihin ideoita.

 

Kuvat & editointi: Anna Nääppä  

 

Äänestää voit täältä ja anna ihmeessä äänesi omalle suosikillesi!

Miltä listani vaikutti? Ja hei, jakakaa omat suosikkinne ja muistakaa äänestää, jes! 

Oikein iloista viikonloppua, nautiskellaan kunnolla.

Essi

 

 

LUE MYÖS:

Pepputreeni ABC

Mikä olisi otollisin aika päivästä treenata?

 

 

SEURAATHAN JO MINUA?

 INSTAGRAM // FACEBOOK // BLOGLOVIN

Essi

6 vastausta artikkeliin “The Blog Awards finalistit! Ketkä on omat suosikkini?”

  1. Ihan pakko nyt taas kommentoida näitä kuvia, kun nää on vaan niin upeita! Ihana utuinen tunnelma ja sä näytät tosi kauniilta <3 

  2. Hih, voi että, kiitos <3 Tosin kuvista saan kiittää ystävääni Annaa, joka on aivan mieletön kuvaaja!

    Mäkin kyllä tykkään näistä kuvista ihan hirmuisesti, oli pakko melkein kaikki laittaa (vaikka oliskin vähän kuva spämmiä joidenkin mielestä). Toi fiilis ja tosiaan utuinen tunnelma luo kuviin sitä jotain. 

  3. Pupulandia ja NUDE ovat omiakin suosikkeja ehdokkaista 🙂 Jännittävää nähdä, miten käy!

    Ja kuvat ovat upeita! Niissä on ihana, kaihoisa tunnelma!

  4. Kiitos oikein paljon <3 

    No niimpä, toivottavasti omat suosikit pärjäisivät 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta