Mitä tapahtuu viiden vuoden sisällä?

unelmani

omat unelmat

unelmien tavoittelu

 

Otsikon pitäisi ehkä olla, että mitä toivoisin tapahtuvan viiden vuoden sisällä. Mutta mitä sitten voisi tapahtua viiden vuoden sisällä ja minkälaisia suunnitelmia tai asioita pitää tehdä, että saavutamme edes osan unelmistamme? Tätä mietin aika usein ja puhumme poikaystäväni sekä ystävieni kanssa unelmistamme. Haluan puhua unelmani auki, jotta koen olevani lähempänä niitä. Tiedättekö mitä tarkoitan? Jos unelmia vaan käsittelee oman päänsä sisällä, niin voi hyvin olla että niiden saavuttaminen voi kestää kauemmin. Jos unelmista puhuminen tuntuu tyhmältä tai älyttömältä haaveilulta, niin kirjoita ne sinun unelmasi kuitenkin paperille ylös, et menetä siinä mitään. Siten sinulla on selkeät suunnitelmat, mitä päin lähdet elämässäsi tavoittelemaan. Voi olla, että se tuntuu pelottavaltakin, mutta unelmia ja tavoitteita on hyvä olla, niiden eteen on tehtävä töitä ja ajateltava asioita niin, että ne tulevat tapahtumaan. Näin alitajuntaisesti lähdet tekemään asioita oikeaan suuntaan ja voit pelästyä, kun ne sitten joskus toteutuvat. Tätä mieltä itse ainakin olen. Mitä fiiliksiä teillä on, onko unelmien ylös kirjoittamisella mielestänne hyötyä?

 

omat unelmat

omien unelmien tavoittelu

personal trainer turku

pt valmennus turku

 

Jos mietin viisi vuotta ajassa taaksepäin, en ehkä olisi uskonut olevani tässä tilanteessa. Päätökset, joita aikanaan tein, ovat auttaneet minua tekemään asioita, että uskallan ja voin jahdata omia unelmiani. Pääsin kouluun pitkän haaveilun jälkeen ja perustin oman yrityksen. No joo, yritys on vielä erittäin pienimuotoista, mutta jostain sitä on aloitettava. Olen huomannut, että mikään ei ole tule itsestään ja töitä saa paljon tehdä, jotta ne unelmat joskus toteutuisivat. Enkä siis ikinä ole työn teon määrää vähätellyt tai työn tekoa vältellyt, haluan kyllä oman tulevaisuuteni eteen nähdä vaivaa. Mutta ehkä koen työnteon mielekkäämmäksi ja työn määräkin voi olla suurempi, kun saisin tehdä sitä mistä oikeasti nautin.

Tähän viiden vuoden sisään on tapahtunut elämässäni aika paljon kaikkea, eikä välttämättä aina mitään hyvää. On ollut epäonnistumisia, surua, iloa ja kysymyksiä oman pään sisällä siitä, että onko minusta siihen mitä haluaisin, mutta sinnikkyydellä on jatkettu matkaa. Kirjoitin ylös ja kerroin unelmani reilu kaksi vuotta sitten, kun vihdoinkin tiesin mitä haluan elämältäni ja mitkä unelmani on. Ne ovat siitäkin ajasta jo paljon muuttuneet, joka on ihan täysin normaalia. On siis syytä tarkastella muutamien kuukausien välein, että missä tilanteessa sitä elämässä ollaan ja mitkä ne sen aikaiset unelmat ovatkaan. Itse olen ihan täysin alkutaipaleessa omien unelmien suhteen, mutta on ihana tajuta, että olen ottanut sen ensiaskeleen silti. Olen siis lähempänä tavoitteitani, toki kantapään kautta opittuna, kun joskus uskalsin jostain haaveilla 🙂 

 

omat unelmat

omat unelmat

 

Hieman pelottavaa avata omat unelmat näin auki, mutta tässä on oma listani unelmistani:

 

– Olisi ihana asua 50 -luvun kerrostalossa, jossa olisi avokeittiö. Lokaatio voisi olla Turku.

– Haluan auttaa jatkossakin ihmisiä voimaan paremmin, opettaa terveellisiin elämäntapoihin, auttaa onnistumaan liikunnan kipinän etsimisessä sekä toteuttamaan tavoitteensa valmennukseni avulla

– Haluaisin asua ulkomailla osan vuodesta jossain lämpimässä ja joskus jopa ympäri vuoden. Espanja kuulostaa hyvältä!

– Olisi upeaa joskus kirjoittaa blogia työkseni sekä olla kokopäiväinen yrittäjä. Haluaisin määrittää omat työajat ja upeaa olisi, että olisi mahdollista tehdä töitä missä sitten olisinkaan

– Haluaisin matkustella enemmän, ainakin kaksi kertaa vuodessa ja joskus jopa enemmänkin. Matkustelu on minulle tärkeä asia!

– Haluan osallistua valokuvaus -ja kuvankäsittelykurssille sekä näin oppisin tuottamaan parempaa sisältöä somekanaviini

– Olisi mieletöntä tehdä yhteistyötä eri yritysten kanssa, saada yhteistyökumppaneita ja näin luoda blogiini mielenkiintoisia juttuja ja kirjoituksia

– Toivoisin, että saisin aikaan inspiraatiota sekä treenivinkkien avulla onnistumisia ja itsensä ylittämisiä

– Haluaisin lähteä vaeltamaan ja nukkua yhden yön taivasalla

– Toivoisin pääseväni vielä opiskelemaan, sillä ikinä ei voi opiskella liikaa

– Olisi super siistiä päästä lehden kanteen, tv-mainoksiin sekä mainoksiin ylipäätään (aika kaukainen haave, heh!)

– Haluan pitää huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnista, jotta jaksan tehdä haluamia asioita

– Haluaisin nähdä useammin ystäviäni, mutta kahden työn ja omien harrastusten puitteissa aika on rajallista. Yrittäjänä tämäkin voisi olla ihan itsestäänselvyys, kun saisi ajoittaa omat työajat

– Unelmoin uudesta järjestelmäkamerasta

 

Tämä lista on nyt vaan minun unelmiani ja sieltä puuttuvat ystäviini ja läheisiini kohdistuvat unelmat, mutta niitäkin on 🙂 Itselleni muutamat listalla olevat ihan helposti järjestettävissä, esimerkiksi valokuvaus -ja kuvakäsittelykurssin käyminen tai vaeltamaan lähteminen, mutta toiset unelmat ovat varmasti vasta usean vuoden työnteon takana! Pääasia on, että unelmoi ja tekee omien unelmiensa eteen töitä!

 

Mitä unelmia teillä on? Kertokaa ihmeessä vaikka se voi vähän pelottavaa ollakin 🙂 Ihanaa viikonloppua kaikille!

Essi

 

Ai niin, yksi unelmani olisi vielä, päästä nimittäin syksyllä järjestettäviin The Blog Awards 2017 -kekkereihin, ihan vaan vaikka vieraaksi 🙂 Jos et ole vielä äänestänyt omia blogisuosikkeja, niin käy äänestämässä. Minä äänestin ison kasan omia lempiblogeja 🙂

 

 

KUVAT: ANNA NÄÄPPÄ 

 

LUE MYÖS:

#satasen treeni

Kesän must do -lista

 

 

SEURAA MINUA: INSTAGRAM // FACEBOOK // BLOGLOVIN

Essi

3 vastausta artikkeliin “Mitä tapahtuu viiden vuoden sisällä?”

  1. Ylöskirjoittaminen auttaa! 🙂 Moni sun haave olisi voinut olla omasta kynästä;

    Haluaisin asua ulkomailla osan vuodesta jossain lämpimässä ja joskus jopa ympäri vuoden. Espanja kuulostaa hyvältä!

    – Olisi upeaa joskus kirjoittaa blogia työkseni sekä olla kokopäiväinen yrittäjä. Haluaisin määrittää omat työajat ja upeaa olisi, että olisi mahdollista tehdä töitä missä sitten olisinkaan

    – Haluaisin matkustella enemmän, ainakin kaksi kertaa vuodessa ja joskus jopa enemmänkin. Matkustelu on minulle tärkeä asia!”

    Haluan uskoa, että unelmat toteutuvat kyllä kun tekee töitä niiden eteen.<3

  2. Kiitos ihanasta kommentista ja omien unelmien kirjoittamisesta <3 Ihana, että sulla on myös samanlaisia unelmia ja mä uskon kyllä samaan, ne varmasti toteutuvat kun tekee tarpeeksi töitä niiden eteen. Unelmia on hyvä olla! 🙂 

    ps. ihana blogi sulla 🙂

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta