Lomakuumetta

LOmakuumetta3.jpg

LOmakuumetta7.jpg

Lomakuumetta8.jpg

LOmakuumetta9.jpg

Lomakuumetta10.jpg

Lomakuumetta11.jpg

Lomakuumetta12.jpg

LOmakuumetta13.jpg

 

Mulla on koko ajan päällä oleva matkakuume. Voisin matkustaa vaikka kuinka paljon, mutta tuo rahapussi ei oikein anna periksi, ja tosiasiassa, ei sitä aikaakaan ole koko ajan matkusteluun, heh! Täällä kerroinkin siitä, että en olisi ikinä valmis luopumaan matkustelusta, sillä saan siitä niin paljon irti ja uusia kokemuksia.

Onneksi toukokuussa on tiedossa ystävien kesken kiva viikko Menorcalla, ja kuule, sitä on odotettu. Olemme vuokranneet talon ja tarkoitus on vaan rentoutua, loikoilla rannalla ja nauttia hyvästä seurasta ja tietty hei, auringosta ja lämmöstä. On meinaan tämä alkuvuosi ollut sen verran kiireinen, että viikon loma tulee toukokuussa tarpeeseen. 

Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen saanut aina matkustella ja kokea maailmaa. Mutta vielä on paljon näkemättä ja on muutama paikka missä haluaisin käydä vielä toistamiseen tai kolmannen kerran. Olen enemmän rantaloman ja kaupunkiloman ystävä, siis kunhan on lämmintä. Ja mitä lämpimämpi, sen parempi. Hiukset suolavedessä ja aurinkorasvan tuoksu, aah, tulee niin kova matkakuume.

 

Lomakuumetta6.jpg

Lomakuumetta5.jpg

 

No, mitkä ovat tällä hetkellä listalla:

– Indonesia

Aah, Indonesia! Sinne voisin aina palata ja nauttia siitä auringosta, rennosta ilmapiiristä, surffielämästä ja hyvästä ruoasta. Alkuun kuumuus järkyttää, kun hiki vaan valuu, mutta pian ilmastoon tottuu ja lämpö on aivan ihanaa. Minun lempparipaikat ovat Canggu, Uluwatu sekä Gili air. 

– Zanzibar

En tiedä mistä olen tämän kohteen saanut mieleeni. Olen muutaman youtube -videon katsonut ja ihastellut valkoista hiekkarantaa sekä kirkkaan sinistä merta. Haluaisin vain loikoilla täällä viikon taikka kaksi  ja nauttia tekemättömyydestä ja kiireettömyydestä. Tuolla maisemissa myös nopeat rantatreenit olisivat varmasti supereita!

– Barcelona

En ole ikinä käynyt Barcelonassa, vaikka se monesti listallani on ollutkin. En tiedä miksi en ole käynyt paikassa, jota kaikki rakastavat. Ehkä kuitenkin joku muu matka on mennyt aina tämän edelle, mutta Barcelonaan on päästävä. Ehkä Barcelonan aina on vasta ensi vuoden kesänä.

– New York ja Miami

Nämä kaksi ihastuttavaa kohdetta, ja vieläpä toteutettuna yhdessä, niin iso jes! New Yorkin ihana vilisevä kaupunkielämä ja vastapainoksi Miamin rentoa rantaelämää. Olen vieraillut näissä ennenkin ja voisin aina palata uudelleen. 

– Formentera

Katsoin Jon Olssonin vlogia ja Espanjassa sijaitsevan Formenteran saaren nähtyäni, tiesin, että tuonne on pakko päästävä. Minuun niin uppoaa valkoinen hiekka ja sininen vesi. Voiko parempaa yhdistelmää olla rantalomassa?

 

Ja listallahan on monia monia monia muitakin paikkoja, mutta nämä ovat nyt sellaisia, jossa lähitulevaisuudessa toivoisin vierailla. Matkustus on vaan niin ihanaa! Mitä paikkoja teillä on listallanne ja mikä teidän mielestä on parasta matkustelussa?

Ihanaa viikon alkua kaikille!

Essi

 

 

 

Essi

4 vastausta artikkeliin “Lomakuumetta”

  1. Ensinnäkin, toi viides kuva on ihan älyttömän upee! Ihanat värit ja meri ja sulla magee surffitukka 🙂 Mäkin rakastan matkustella ja muhun vetoaa myös turkoosi meri ja kauniit kaupungit. Matkalla parasta on aina se, että voi hetkeksi unohtaa arjen huolet ja vaan nauttia olostaan uuteen paikkaan tutustuessa. Sun listalta oon käynyt ainoastaan Nycissä, mutta Zanzibar ja Indonesia kyllä houkuttelis! Mun listalla on pitkään ollut Islanti, joka kiinnostaa kovasti ja jonne haluaisin lähitulevaisuudessa päästä 🙂

    Ihanaa, että sä pääset pian taas reissun päälle!

  2. Kiitos paljon 🙂 Ja se on munkin mielestä myös ihan älyttömän hyvä otos. Tuossa hetkessä voisin olla juuri nyt. Auringonlasku, meri ja rento fiilis, aah! Voiko ihanampaa olla hei? Ja just näin, lomalla voi unohtaa arjen kiireet olla vaan ja nauttia. Suosittelen Indonesiaa ehdottomasti. Se on super ihana paikka.

    Hmm, Islanti on kyllä kivan oloinen paikka, jota kaikki kehuu maasta taivaisiin. Sinne on ehdottomasti joskus päästävä ja ottaa mutahoito, heh! 

     

  3. Mahtavia matkakohteita listalla 🙂

    Itse lähden kesällä elämäni ekaa kertaa New Yorkiin 😀 Jännittää! Aasia olisi ihana talvella, en ole sielläkään käynyt koskaan. Mitä Aasian kohdetta (joka ei olisi kamala ”turistirysä”) suosittelisit ensikertalaiselle? 

  4. Voi että, ihanaa! New York on niin super ihana paikka. Uskon että rakastut siihen kaupungiin täysin 🙂 Jos haluaa viettää yhden päivän shoppaillen, niin suosittelen käymään täällä: http://www.premiumoutlets.com/outlet/woodbury-common. Samalla näkee vähän muutakin kuin sitä keskustaa ja vilinää. Kivaa vaihtelua sekin. 

    Hmm, olen muutamia kertoja itse vieraillut Thaimaassa, mutta en ehkä itse menisi sinne enää. Siellä taitaa turisteja olla ehkä liikaa mun makuun. Tosin Koh Samui on ystäväni mukaan vieläkin rauhallinen, mutta he ovat pääasiassa olleet siellä toukokuusa. Talvella se taitaa olla tukossa, niin kuit muutkin Thaimaan saaret. Vietnam myös houkuttelisi, mutta itse en ole siellä päin vielä ollut. Itse suosittelen kyllä Indonesiaa, sillä siellä voi hyppäillä eri paikoissa sekä saarilla; esimerkiksi Nusa Lembongan ja Gili Air sekä Meno (unohda Trawangan) ovat aivan ihania ja rauhallisia paikkoja. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta