AURINKOON

image_4.jpeg

image_1.jpeg

image.jpeg

 

image_2.jpeg

image_3.jpeg

image_4.jpeg

image_1.jpeg

image_6.jpeg

 

Ihana aurinko on lämmittänyt meitä vielä näin syksyllä. Niin ihanaa! Aurinko on niin parasta, sillä se saa minut ainakin hymyilemään. Normaali kävelyenkkikin tuntuu paljon ihanammalta jos aurinko kunnolla hellii. No tästä pääsemmekin oikeaan aiheeseen, heh! Olen lähdössä nauttimaan oikein lämpimästä auringosta nyt lokakuun puolessa välissä kolmeksi viikoksi Indonesiaan. Ja ensimmäisen kerran ikinä elämässäni, reppureissaamaan, iiiik, niin olen innoissani 🙂 Lähden ystäväni kanssa ja olemme ehkä vähän poikenneet ihan kunnollisesta reppureissauksesta, tai miten minä sen ajattelen, niin olemme majoituksen jo buukanneet ja näin suunnitelleet jo, että missä päin Indonesiaa olemme milloinkin. 

Olen ennenkin käynyt Indonesiassa, mutta pääasiassa vain Balilla Kutan alueella, toki pientä kiertelyä lukuunottamatta. Nyt on kiva kun pääsee viettämään aikaa enemmän paikoissa, jossa halusimme käydä. Olen siis jonkin verran viettänyt internetissä aikaa etsiässäni hyviä ruokapaikkoja, joogaopettajaa, surffiopettajaa sekä muuten vaan paikkoja, jossa pitää käydä. Kuitenkin tarkoitus on ottaa matkalla rennosti, sillä tämä vuosi on jollain tavalla ollut hektinen, vaikka opintovapaalla olen ollutkin. 

Lähdemme 16.10. Singaporeen Finnairin sinisten siipien lennättämänä ja olemme siellä muutaman päivän. On tosi kivaa päästä vihdoinkin Singaporeen, sillä se on pitkään ollut jo to do -listalla. Matka jatkuu sieltä Indonesiaan ja yövymme Canggussa, Seminyakilla, Gili Airilla, Nusa Lembongassa sekä Ubudissa, mutta tarkoituksena on vierailla muun muassa Nusa Dualla sekä Uluwatussa. Onneksi kolmessa viikossa ehtii hyvin jo nähdä ja tehdä kaikkea mitä ikinä haluammekin. Olen nimennyt tämän hyvinvointilomaksi, sillä sitä se varmasti tulee olemaan 🙂 

Nyt on siis kova pakkaus käynnissä, sillä ensi viikolla on taas koulua ja sitten lähtö onkin jo käsillä. Niin kivaa, en malta millään odottaa. 

Jos teillä on vinkkejä ruokapaikoista, surffiopettajista yms. ihan mistä vaan, niin laittakaa ehdottomasti viestiä. Vinkit otetaan ilolla vastaan 🙂 

Ja ai niin, muistakaa ottaa rokotukset ajoissa Lavantautia ja Japanin aivokuumetta vastaan jos olette itse lähdössä jonnekin tuonne suunnalle. Itse olin vähän myöhässä liikkeellä, kröhöm, ihan yllätys, haha! Onneksi sain Japanin aivokuumeen nopeutettuna versiona, muuten olisin ollut ilman rokotusta Nusa Lembongan ja Gili Air -saarilla hyttysverkko päällä 🙂 Oikein kivaa viikkoa kaikille!

Essi

 

Kuvat ja editointi – Anna Nääppä, Annalla -blogi 

Essi

3 vastausta artikkeliin “AURINKOON”

  1. Voi jukra mikä matkakuume iskee tänne! Itse olen suuntaamassa muutamaksi päiväksi Prahaan, mutta kyllä lämpimässä lomailu on aina ihan oma juttunsa! Mukavaa ja turvallista reissua 🙂 

  2. Voi kiitoksia 🙂 Matkaa on jo pitkään odotettukin ja se aina piristää mieltä, oli sitten kaupunkilomasta tai rantalomasta kyse. Sinullekin oikein kivaa matkaa, Praha on kuulemma erittäin kiva. Ja samoin sinulle, hyvää ja turvallista matkaa 🙂

    ps. Sulla on muuten kiva blogi!

  3. Parasta reissuun lähdössä on ehkä juuri se sen odottaminen ja suunnittelu! 

    Kiitos, kuin myös 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta